Lauantain huumasta selvitty ja isänpäiväkin vietetty. On aika palata pari päivää taaksepäin ja fiilistellä D12 /E11-Poikien huikeaa talvikauden aloitusta. Pojat käväisivät Antti ja Tomi valmentajien, sekä parin huoltajan kera Oulun Talviliigassa Kempeleessä ottamassa kolmesta pelistä kolme voittoa 💪
Alla päävalmentajan mukava ja rehellinen kertomus päivän kulusta:
"Täytyy kyllä sanoa että oli kaikilta pojilta nappi suoritus koko lauantai päivä 💪 Alussa oli Väinöllä toinen säärisuoja hukassa, samoten Sergeillä molemmat suojat kotona niin tuli vähän semmonen olo, että näinkö tämä alkaa 🤣
No Väinön suoja löytyi ja Eliakselta löyty toiset suojat repusta, niin vaan saatiin kaikki pelikuntoon.
Lämpässä Veeti otti pallosta päähän ja huuli vähän halki 🤣 Ekat 2 min kentällä tuntu olevan pallo hukassa mutta sitten se löytyi, eikä enään kadonnut koko päivänä.
Kovasti pojat pelas vielä kolmannessakin pelissä ja 2-0 johdossa ollessa laskettiin enemmän puolustus linjalle ja se kannatti.
Käsittämätöntä että kaikista peleistä voitot ja ihan puhtaasti kovalla tekemisellä kun kentällä olivat. Niinku tilanteet kertoo 3-0, 3-2 ja 2-0 ettei pelit ollu missään vaiheessa helppoja.
Jospa tämä nostattaa taas poikien fiilistä kun kesällä oli enempi tappiota ja varmasti jokseenkin motivaatiota laskenut.
Ainakin Valmentajana tämmönen tekeminen tuo vain lisää virtaa 👌Arttu.K otti myös komeasti pallon naamaan ja nokka päästeli komeasti kropassa olevan ylimääräisen veren valkoiselle pelipaidalle ja tästäkin selvittiin 🫣
Aivan mahtava reissu kaiken kaikkiaan. Valtterilla myös ekat pelit ja meni aivan loistavasti. Kaverilla on nopeat jalat ja pallokin pysyy juostessa mukana ja viimeisessä pelissä maalivahtina ollessa pelasi makoisan nollapelin vaikka monen monta vaarallista laukausta tulikin, tällainen poika sopii vallan mainiosti meidän jengiin 💪
Pojat kun kyselivät ennen pelin alkua että mikä on meidän teema tänään kentällä niin vastasin että tänään teemana on pitää hauskaa ja sitä pojat todellakin teki ja pojat meinas että voidaan joskus pelata samalla teemalla toistekki 😁
Myös Jaakon sanat jäi erityisesti mieleen kun oltiin lähdössä viimeiseen peliin. "Ei haittaa vaikka hävitään seuraava peli kun ollaan me jo tänään kaksi voitettu" ja Jaakko loisti meidän kapteenina koko eilisen päivän.
Tästä on mukava keskiviikkona jatkaa, kiitos ja kumarrus! ❤️"
Tulokset :
HK-HauPa 3-0
HK-OuHu 3-2
HK-Pallokarhut 2-0
💙⚽💪
19.12.2024 20.14 | 19.12.2024 vietettiin D-poikien pikkujouluja 🎅 |
31.03.2024 09.47 | Arttu Kuisma maaliskuun K-supermarket pelaajaksi! |
07.12.2023 08.35 | Pyry Aholalle marraskuun K-Supermarket -palkinto |
13.11.2023 09.42 | Oulun Talviliiga starttasi LA 11.11.2023 |